Kesälomareissumme kohdistui tänä kesänä Krakovaan, sillä halusimme vierailla Auschwitz-Birkenaussa. Tässä matkapäiväkirjamme sieltä.

Maanantai 21.7.

Lentomme nousi ilmaan ajallaan puolita päivin Helsinki-Vantaalta. Suuntana oli Varsova, jossa seuraisi koneen vaihto ja sitten kohti Krakovaa. Lennot sujuivat hyvin, Varsovassa odottelua oli nelisen tuntia, jonka jälkeen potkurikone päräytti meidät Krakovaan noin tunnissa. Perillä siellä olimme kuuden aikoihin. Olimme varanneet asunnon Sodisparin kautta ja he olivat järjestäneet meille taksikuljetuksen kentältä toimistolle. Toimistolla saimme avaimet asuntoomme ja kuski jatkoi kanssamme matkaa kohti vanhan kaupungin keskustaa. Asuntomme sijaitsi todella keskeisellä paikalla, Bracka kadulla. Talo oli rakennettu 1300-luvulla, mutta sittemmin palanut 1800-luvulla ja korjattu. 1900-luvulla taloon rakennettiin vielä yksi asuinkerros lisää. Meidän asuntomme oli toiseksi ylimmässä kerroksessa,  72 neliötä vanhalla narisevalla tammiparketilla. Huoneisto oli kerrassaan ihastuttava, siisti ja vastikään remontoitu. Purimme tavarat ja sovimme kuskin kanssa, että hän tulee hakemaan meitä keskiviikkona klo 9:00 ja vie meidät Auschwitz-Birkenauhun.

Painelimme kaupungille etsimään ruokakauppaa, josta hakisimme aamupalatarvikkeet. Sitten taas kämpille ja taas kaupungille hakemaan ravintolaa, jossa syödä. Asuntomme sijaitsi n. 100 metrin päässä Rynek Glownyn aukiosta, jossa on ravintoloita silmänkantamattomiin. Söimme pihvit Grill 15/16 -nimisessä paikassa ja nautimme puolalaista olutta. Hyvää oli! Matkaväsymyksestä johtuen hipsimme ruokailun jälkeen takaisin asunnolle, vaikka tarjolla olisi ollut jos jonkinlaista tulishowta ja muuta nähtävää.

Tiistai 22.7.

Aamu valkeni aurinkoisena ja kirkkaana. Söimme aamupalan ja lähdimme aukiolle metsästämään avoinna olevaa kahvilaa, sillä kahvinkeitintä ei asunnosta löytynyt, siitä pitkä miinus. Kahvila löytyi ja Jupu joi terassilla puolen litran latten. Ja eikun kämpille ja tekemään suunnitelmia päivän varalle. Päätimme kävellä Zablocien tehdasalueelle, jossa sijaitsee Oscar Schindlerin muinoin omistama emalitehdas, jossa juutalaiset työskentelivät. Päivä oli kuuma ja matkan varrella oli pakko pysähtyä ostamaan pikku kioskista aurinkovoidetta. Ylitimme Veiksel-joen ja aloimme olla lähellä määränpäätä. Krakovassa käy vuosittain todella paljon turisteja ja opasteet ovat hyvin esillä joka paikassa. Pääsimme Lipowa-kadulle ja aloimme etsiä tehdasta, mutta emme löytäneet sitä mistään! Missään ei ollut kylttiä eikä mitään opastetta enää. Näpsimme sattuman varaisesti kuvia eri rakennuksista ja toivomme osuvamme oikeaan. Osuimmekin, sillä taksikuskimme varmisti tehtaan olevan valkoisen ison rakennuksen, joka oli kiedottu huppuihin. Sitä nimittäin remontoidaan, ja tarkoituksena on avata se ensi kesäksi (2009), jotta turistit pääsevät rylläämään sinnekin.

Jatkoimme vielä Ghettoon, jossa näpsimme kuvia Gheton sankareiden aukiosta ja Pod Orlemin apteekista. Ghetto oli aikanaan aidattu muurilla ja juutalaiset, jotka liikkuivat muurien ulkopuolella, oli lupa ampua. Apteekin tiloissa juutalaiset mm. väärensivät asiakirjoja välttääkseen natsien hirmuvallan. Ghetossa asuneiden juutalaisten elinolosuhteet olivat epäinhimilliset. Kävelimme aukiolta vielä Rynek Podgorskille, jonka laidalla sijaitsi Judenratin päämaja. Tämän jälkeen päätimme palata vanhaan kaupunkiin ja matkalla sinne nautimme kebabit ja oluet kadun varrella olleessa kebabpaikassa. Hyvää oli. Matka jatkui taas vanhan kaupungin aukiolle ja taivas alkoi vetäytyä pilveen. Pidimme tuumaustauon ja jäimme nauttimaan paikallista olutta terassille ja katselimme kuinka turistit änkesivät hevoskiesien kyytiin. Hiki laiskan juodessa, moisesta velttoilusta ei tule mitään, joten päätimme suunnata yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. Paikka oli kaunis ja siellä vierähti parisen tuntia. Paluumatkalla poikkesimme kirkossa ja nuorisojuottolassa, jossa olut maksoi vain 6 slotya (norm. 9 slotya eli noin 3 euroa). Nälkä alkoi jo kurnia mahassa, ja oli aika siirrtyä ruokailemaan. Ajattelimme testata puolalaista ruokaa ja suuntasimme Chlopskie Jadloon, jossa tarjoillaan talonpoikaisruokaa. Jupu pääsi laardin makuun, sillä sitä tarjoiltiin siellä leivän päälle levitettävänä herkkuna. Alkuruokasi söimme punajuurikeitot ja pääruokaksi hapankaalimuhennosta ja kanaa karpalokastikkeella. Hyvää oli! Palan painikkeeksi maistui olut ja vesi. Ruokailun uuvuttamina päätimme painua pehkuihin.

 

Veiksel-joki

Huputettu osa on Schindlerin emalitehdas

Gheton sankareiden aukio

Pieni portti

Hevoskiesejä Rynek Glownyn alueella

Kasvitieteellinen puutarha

 

Keskiviikko 23.7.

Zibi tuli hakemaan meitä klo 9 aamulla, kuten olimme sopineet. Aamu oli pilvinen ja viileä. Toivoimme, että ei alkaisi sataa. Hyppäsimme taksin kyytiin ja matka alkoi. Auschwitzin parkkipaikka oli täynnä busseja ja turisteja. Olimme perillä siellä noin puoli yhdentoista aikaan. Suosittelen menemään paikan päälle vielä aikaisemmin, sillä turisteja on todella paljon ja useaan kohteeseen joutuu jonottamaan välillä pitkiäkin aikoja. Ostimme opastuksesta opasvihkosen, sen saa suomen kielisenä, ja suunnistimme sen avulla aluelle. Auschwitz I leirin parakit olivat alkujaan yksikerroksisia, mutta tilan puutteen vuoksi niihin rakennettiin kaikkiin toinen kerros. Vangit elivät parakeissa hyvin ahtaissa oloissa, huoneessa, jonne muuten mahtuisi 45 ihmistä, sullottiin 200 ihmistä nukkumaan lattialle olkien päälle. Parakeissa on esillä juutalaisilta otettuja henkilökohtaisia tavaroita, tuhansittain kenkiä, matkalaukkuja, hiusharjoja, vaatteita ja ajeltuja hiuksia. Natsit huijasivat juutalaisia lupaamalla heille tontteja ja asuintaloja ja siksi suuri osa heistä ottikin mukaan kaikkein arvokkaimman omaisuuden, jonka natsit ottivat itselleen. Juutalaisia huijattiin myös siinä, että heille luvattiin antamansa tavarat takaisin, siksi matkalaukkuihin kirjoitettiin ylös nimet ja osoitteet.

Toiset ihmiset itkivät valtoimenaan, kun he tulivat ulos parakeista. Museo on kieltämättä vaikuttava ja itsellänikin silmäkulma kostui, kun saavuin vitriinin eteen, jonne oli laitettu esille repaleisia lasten vaatteita ja rikkinäisiä leluja. Lasipöydän päälle oli joku tuonut tuoreita kukkia, joku muistaa edelleen läheisiään. Kukkia oli laitettu kiinni myös valokuvakehyksiin, alkuvaiheessa natsit kuvasivat ja numeroivat kaikki leirille tulleet.

Parakin 10 ja 11 välissä sijaitsee kuoleman muuri, jota vasten juutalaisia ammuttiin. Parakin 11 alakerrassa on vankityrmiä ja tilat, joissa tehtiin ensimmäinen Zyklon B-kaasutuskokeilu. Kun Auschwitz I kävi liian pieneksi joukkotuhoa varten, rakennettiin 3 km päähän uusi leiri, Auschwitz II eli Birkenau. Birkenaun koko on musertavan suuri, 175 hehtaaria. Sen pääporin läpi kulki rautatie, jota pitkin juutalaiset kuljetettiin suoraan kohti tuhoaan. Lastauslaiturilla juutalaiset erolteltiin työkykyisiin ja niihin, jotka ajettiin suoraan kaasukammioihin. Kerralla kaasutettiin n. 2000 ihmistä. Rudolf Hössin mukaan arviolta 70-75 prosenttia leirille tulleista tapettiin välittömästi. Leirillä arvioidaan tapetun 1,5 miljoonaa juutalaista, mutta laskenta on edelleen kesken. Natsit eivät loppuvaiheessa enää pitäneet kirjaa leirille saapuneista, joten lopullista lukumäärää ei ole vieläkään saatu selville. Natsit ehtivät myös tuhota todistusaineistoa ja räjäyttivät krematoriot. Niiden rakenteet eivät kuitenkaan täysin tuhoutuneet, esimerkiksi "pukuhuoneen" perustukset näkyvät selvästi raunioistakin.

Olosuhteet leirillä ovat olleet täysin epäinhimilliset ja puutteelliset. Käymälöitä oli aivan liian vähän ja paljon vankeja kuolikin hygienian puutteeseen. Taudit levisivät kulovalkean tavoin ja nälkä näännytti heikkoja työorjia. Alusvaatteet vaihdettiin 1 vko - 1 kk välein. Talvella parakeissa oli varmasti todella kylmä, sillä mitään lämpöeristyksiä ei ollut käytetty. Lämpöä toi pieni kamina, josta lähinnä lähti vain savua, joka johdettiin sisään parakkiin. Leirillä oli alituinen vesipula ja rottaongelma. Kesäisin suomaalle rakennettu leiri oli kuuma ja kostea. Voi vain kuvitella, miten kuvottavan hajuinen ja näköinen tuo leirialue on aikoinaan ollut.

Viivyimme keskitysleirin alueella reilut neljä tuntia ja lähdimme sen jälkeen kohti Krakovaa. Krakovaan on Auschwitzistä matkaa n. 70 kilometriä. Lähestyttyämme Krakovaa alkoi sataa kaatamalla. Kun pääsimme perille painelimme suorilla italialaiseen ravintolaan syömään pastaa ja nautimme pullon viiniä keskustellen näkemästämme. Keskitysleiri ei ollut niin järkyttävä paikka kuin olimme ajatelleet sen olevan, mutta ei siitä helpolla päästäisi. Pelkäsin näkeväni painajaisia paikasta.

Kaatosade jatkui ja poikkesimme pikaisesti kaupassa hakemassa lisää vettä ja jugurttia. Tutustuimme puolalaiseen televisioon ja lueskelimme kirjoja. Kellon tullessa kahdeksan illalla, päätimme lähteä vielä illalliselle. Puolalaiset televisiokanavat olivat tässä vaihessa todettu huonoiksi eikä muutakaan tekemistä ollut. Siispä kadun toiselle puolelle maistelemaan paikallista erikoisuutta, grillattua savuvuohenjuustoa! Jupu päätteli listalta vuohenjuustoannoksen ja tilasi sen meille alkupalaksi. Päättely meni väärin. Hetken kuluttua pöytäämme raijattiin järkyttävän kokoinen makkaralautanen - sitä nyt viimeksi teki mieli! No ei auttanut itku makkaralajitelman edessä, joten eikun ääntä kohti. Ihan kaikkea ei pystytty syömään ja pääruoastakin jäi vähän sen vuoksi. Sen sijaan toinen pullollinen viiniä upposi kitusiimme keveästi. Päivä oli ollut pitkä ja uni alkoi painaa silmää. Huomenna olisi edessä kotiinpaluu.

Torstai 24.7.

Kuski tuli noutamaan meidät 9:30 sovitun mukaan. Ajoimme ensin Sodisparin toimistolle palauttamaan avaimet ja suorittamaan laskun. Sitten kohti lentokenttää, jossa olikin melkoinen vilske. Tuliaiseksi nappasimme kaksi Krakovan makkaraa ja Jupu tuhlasi viimeiset slotyt kahvikupilliseen. Neljässä päivässä saa hienosti kulumaan aimo summan rahaa! Finnairin kone käynnisti moottorit hieman myöhässä aikataulusta, mutta mitä väliä, me olimme matkalla kotiin päin. Loma oli ohi.

 

Pääportti Auschwitz I leiriin

Kuoleman muuri

Leirin johtajien asuintalo, jossa he asuivat perheineen

Sähköpiikkilanka-aitaa

Birkenaun pääporttia kohti kulkeva rautatie

Krematorion jäänteet

Parakki Birkenaussa

Näkymä leiriin vartiotornista

Rautatien loppu. Tämän molemmin puolin sijaitsivat krematoriot.

 

Kotona

En tiedä, olenko vieläkään täysin käsitellyt sitä, mitä koin Auschwitzin vierailun aikana ja sen jälkeen. On niin kovin vaikeaa edes yrittää miettiä, että mitä ne ihmiset ovat siellä joutuneet kokemaan ja miltä heistä on tuntunut. Mitä ovat ajatelleet ne lapset, joilta on riistetty lelut käsistä ja jotka ovat erotettu vanhemmistaan julmiin lääketieteellisiin kokeisiin? Miltä on tuntunut menettää koko suku ja säilyä yksin hengissä? Miten sieltä on edes voinut selvitä hengissä? Miksi ihmeessä tällaista ehti tapahtua niin monta vuotta eikä kukaan ulkopuolinen taho pystynyt puuttumaan asiaan? Ja ennen kaikkea, miten natsit nukkuivat yönsä?

Monet ovat kyselleet, että millainen se Kuuba nyt sitten oli. Kuuba oli ennenkaikkea kokemus. Se oli paljon kaikkea ja ei mitään. Se sai meidät raivon partaalle ja antoi meille suuria elämyksiä. Se oli kuuma, haiseva, likainen, rähjäinen ja samalla kaunis. Ihmiset olivat ystävällisiä, tunkeilevia, tylyjä, pelokkaita ja kaikkea tältä väliltä.

Matka oli hyvin avartava ja paikoin jännittävä kokemus, jota kelpaa muistella. Erityisesti mieleen ovat painuneet Nueva Geronan kuumat letkeät päivät, Santiagon vilske ja kostean kuuma ilma, Holguinin ajan pysähtyneisyys sekä Fidelin ja Idanian ystävällisyys ja vieraanvaraisuus Trinidadissa. Lisäksi sr. Luis Lopez antaitsee suurkiitoksen matkamme toteutumisesta ja järjestelyistä. Hänen ystävällinen energinen olemuksensa ja korvaamaton apunsa jättivät meidät kiitollisuudenvelkaan, jota emme varmasti koskaan voi kyllin korvata hänelle.

Jos olet lähdössä Kuubaan omatoimimatkalle, varaa mukaan runsaasti kärsivällisyyttä, seikkailunhalua ja positiivista asennetta. Voit varautua siihen, että suunnitelmat muuttuvat matkan varrella. Autot hajoavat, laivat hajoavat, aikataulut muuttuvat ja mistään näistä ei tiedoteta. Suosittelen opiskelemaan espanjaa, sillä maaseudulla ei juuri englantia puhuta. Kuuban espanja on hyvin pehmeää ja idässä s-kirjain jätetään usein lausumatta kokonaan. Varaudu jonottamaan ja odottamaan. Varaudu siihen, että sinulle kohautetaan olkapäitä, käännetään selkä ja todetaan, että "this is Cuba".

Tuliaisena sairastuin itse heti kotiin palattuamme. En tiedä, oliko tauti sama kuin Jupulla, oireet ainakin olivat. Kipu ei minulla äitynyt niin pahaksi, mutta kuume nousi ja veti naisen totaalisesti sängyn pohjalle. Parissa päivässä tuo kuitenkin meni ohi ja palauduin nopeasti työkuntoon.

Trinidadista lähettämämme kortit eivät koskaan saapuneet perille. Kuuba on viime aikoina ollut otsikoissa Raulin tekemien uudistusten takia. Kuuba muuttuu ja ihmiset saavat vihdoin kaipaamiaan vapauksia. Mutta mitä Kuubasta jäi käteen? -Paljonkin. Ennenkaikkea tuntemuksia, jotka saivat moneen otteeseen hämilleen ja ajattelemaan asioita eri kantilta. Pysyttelimme kaukana Varaderon tyyppisistä rannoista, joissa "rikkaat" turistit kittaavat rannalla valaina maaten mojitoja. Trinidad oli turistipaljoudessaan hieman liikaa meille, jotka olimme olleet tovin kohteissa, joissa ei paljon muita länsimaalaisia näkynyt. Havannassa turistit hukkuivat kaupungin suureen olemukseen.

Miltei jokainen on kysynyt meiltä myös sitä, että lähtisimmekö Kuubaan uudestaan. Totta hemmetissä lähtisimme!

4.1.2008 Perjantai

Fidel saattoi meidät Trinidadin bussiasemalle aamulla. Olo oli taas haikea, sillä Fidel ja Idania olivat ystävällisimmät casan pitäjät, jotka olimme tavanneet. Halasimme ja vaihdoimme perinteiset poskisuukot. Puoli yhdeksältä bussi starttasi lähti ajamaan kohti Havannaa. Pysähdyimme matkalla kerran tienvarsikuppilassa, jossa haukattiin bocadillot ja juotiin refrescot. Otin juustoleivän, ja siinä oli noin 5 cm paksuudelta juustoa. Kokemus oli... juustoinen.

Saavuimme Havannaan klo 13 aikaan. Nappasimme  taksin ja päräytimme taas Galianolle. Kuten arvasimme, emme tälläkään kertaa päässeet Luisin casaan, vaan meidät kuskattiin tien toiselle puolelle Gerardon mestaan. Gerardo on vähintäänkin mielenkiintoinen persoona, tuntuu olevan hutikassa koko ajan. Illalla täällä oli italialaisia vieraita ja seurue poltti neljän hengen voimin olohuoneessa tupakkaa. Käry oli mahtava. Jupu kävi sitten sanomassa, että josko he voisivat edes avata ikkunaluukut, että savu hälvenisi vähän. Ikkunalaseja kämpässä ei ollut. Gerardo on varmaan joku salametsästäjä, koska täällä huoneessa on pöydällä täytettyjä pieniä matelijoita ja seinällä kilpikonnan päitä. Yök. Illalla söimme kiinalaisessa ravintolassa nimeltä Los Dos Dragones, jonka ruoka ei paljon kiinalaiselta maistunut. Tarjoilijaa kiinnosti, että mistä maasta olemme kotoisin. Jupu valitteli ruokansa maistuvan omituiselta ja mietti, että mahtaakohan tästä vielä kehittyä jotain...

Illalla onnistuimme vielä rikkomaan huoneemme lukon. Avain jumittui paikoilleen. Gerardo lupasi hoitaa asian, mutta epäilen suuresti. Päästäksemme sisään asuntoon, meidän pitää käyttää viittä avainta. Kuubassa lukot ovat iänikuisen vanhoja ja jollain tapaa rikki. Onneksi täällä on jatkuvasti vilskettä joka suuntaan, joten porteista pääsee sisään.

5.1.08 Lauantai

Aamu alkoi mukavasti, kun Jupu kertoi mahansa olevan sekaisin. Söimme aamupalan, jolta Jupu joutui juoksemaan kohti kylpyhuonetta. Tämän on pakko johtua eilisestä kokin erikoisriisistä kiinalaisessa ravintolassa. Minulla on ihan hyvä olo. Kävimme päivällä vallankumousmuseossa, jonka aulalla törmättiin taas suomalaisiin. Vallankumousmuseossa olisi kevyesti mennyt koko päivä, mutta jouduttiin lähtemään pois, kun Jupun vatsaa väänsi. Ajettiin coco-taksilla hotelli Deauvillen eteen. Kysyimme casan pitäjältä neuvoa, josko voisimme hankkia jostain kertakäyttökameran. Hän neuvoi kaupan ja saimme vihdoin kameran. Tässä on 24 kuvaa, joten nyt voimme ikuistaa muutaman otoksen Havannasta. Käppäilimme pitkin Centro Havannaa ja näpsimme kuvia. Haukkasimme Maleconilla venäläiset salaatit, tonnikalasalaatit siis ja palan tonnikalapiirakkaa, joka oli tosi hyvää. Mojitotkin tilattiin, mutta niitäpä ei saanut, koska "ruoho" (minttu) oli loppu. Tilalle tarjottiin kuitenkin heti Tom Collinsia, joka on mojito ilman ruohoa. Kelpasi. Illalla syötiin vielä la Gitana -nimisessä ravintolassa, josta yllättäen ei löytynyt meille kuin kahta kalleinta liharuokaa. Kala- ja katkarapuannoksia löytyi kyllä halvemmassakin luokassa. Otin hummeria. Jupu söi pihvin ja joi tölkin olutta, joka myöhemmin osoittautui hyvin suureksi virheeksi...

Yöllä Jupun vatsakivut yltyivät sietämättömiksi. Miesparka pystyi olemaan vain istualtaan kippurassa asennossa ja valitti surkeasti. Lopulta tämäkään asento ei auttanut vaan mies pyöri olohuoneen lattialla ympyrää naama valkoisena. Casan omistajat eivät olleet kotona. LP:n oppaan lääkäriasemien puhelinnumerot olivat kaikki muuttuneet eikä uusia saatu selville mistään. Paniikki alkoi nousta. Mielessäni kiisivät uhkakuvat siitä, että puolisooni oli tarttunut jokin eksoottinen tauti, jota ei pystyttäisi parantamaan. Pelkäsin, että joudumme menemään sairaalaan ja mies joutuu tiputukseen ja taistelee hengestään elämän ja kuoleman rajalla. Lentomme piti kuitenkin lähteä huomenna illalla, ja mietimme kiivaasti, että pystyykö Jupu matkustamaan. Terveydenhoito ja lääkkeet ovat Kuubassa kuitenkin ylellisyystavaraa ja hoitoon pääseminen oli nyt asia numero yksi. Mutta minne me menisimme, mikä paikka on turvallinen? Ei auttanut muu, kuin soittaa Luisille. Hän ei vastannut puhelimeen. Kello oli noin kaksi yöllä. Pian olohuoneen puhelin kuitenkin pirahti ja uninen Luis soitti ja kysyi, että olemmeko soittaneet hänelle. Luojalle kiitos puhelimen numeronäytöstä, josta Luis katsoi, että Gerardo on soittanut. Selitin Luisille tilanteen Jupun ähkiessä taustalla. Luis neuvoi meille paikan, jonne mennä ja tarjoutui lähtemään mukaamme. Olimme todella kiitollisia. Ladataksi kurvasi Luis kyydissään Galianolle ja lähdimme kohti Cira Garcian sairaalaa. Jupu-parka valitti koko matkan tuskissaan.

Sairaala näytti ihan ok paikalta ja on keskittynyt hoitamaan turisteja. Paikassa puhuttiin hyvää englantia ja siellä kävi myös luottokortit maksuvälineinä. Lääkäri tutki Jupun huolellisesti. Viljelystä nähtiin, että kyseessä ei olleet ainakaan parasiitit. Lääkäri määräsi kipulääkettä ja nesteytystä. Hoitaja ajoi Luisin ja minut ulos hoitohuoneesta ja tuikkasi Jupuun suoraan suoneen ravintoliuosta ja kipulääkettä. Lisäksi saimme apteekista vielä kipulääketabletteja. Kipu loppui ja kuskasimme väsyneen mutta onnellisen ihmeparantumisen kokeneen miehen casalle. Lääkärissä käynti hoitoineen kustansi noin 50 euroa.

6.1.2008 Sunnuntai

Aamu valkeni rauhallisena. Jupun kuume oli laskenut, sitä oli parhaillaan lähemmäs 39 astetta. Vointi oli muutenkin hyvä ja aamupala maistui. Gerardon vaimo sanoi valmistavansa meille lounaaksi kanakeittoa, jotta Jupu tervehtyisi. Reppana oli edelleen ihan uupunut ja nukkuikin koko päivän. Minulle kävi aika pitkäksi ja lähdin käpöttelemään Havannan kaduille. Olo oli vähän orpo, koska minulla ei ollut ollenkaan puhelinta ja jos potilaan olo huonontuisi äkkiä, ei hän saisi minuun yhteyttä. Kaupunki oli hyvin hiljainen. Yksi mies alkoi kuitenkin seurata minua ja aloin tahallani hidastaa vauhtia ja jäin kävelemään yhden pariskunnan vanaveteen. Mies kiilasi jossain vaiheessa rinnalleni ja alkoi solkata espanjaa todenteolla. En ymmärtänyt paljoa miehen puheesta, ja yritin olla noteeraamatta koko kaveria. Kävin syömässä taas palasen tonnikalapiirakkaa ja join yhden mojiton. Sitten olikin jo aika palata casalle vesilasti mukana. Toipilas joi ja nukkui edelleen.

Illalla kävimme syömässä taas la Gitanassa. Otin edelleen hummeria, Jupu söi pitsaa. Paikassa käy paljon paikallisia syömässä. Nähtiin myös pari transua, jotka olivat tällänneet itsensä koreiksi. Kun kävelimme kohti casaa kuulimme vielä viimeisen kerran klo 21 jysähtävät kanuunat ja vaimean koirien haukunnan. Ilta oli lämmin ja erilaiset hajut nousivat ylös kadusta sieraimiimme, kun kävelimme hiljalleen kohti casaa. Portilla meitä odotti tuttu musta möykky, koira, joka nukkui kiepillä kadulla. Tuo musta uros makoili aina ilta-aikaan portin liepeillä. Luisia ei näkynyt tänään. Huomenna lähdemme kohti kotia.

7.1.08 Maanantai - kotiinpaluu

Air Francen kone lähtee kohti Pariisia klo 20:15. On aika lähteä kotiin.

Ilmoittimme Luisille tekstiviestillä, että haluaisimme vielä nähdä hänet ennen kuin lähdemme lentokentälle. Kävimme kirjakaupassa ostamassa laadukkaita poliittisia teoksia ja yksi lasten kirja Jupun veljenpojalle. Ostettiin itsellemme tuliaisrommit ja makeisia vietäväksi työpaikalle. Nautimme viimeiset mojitot kuuman auringon porottaessa niskaamme. Olo on haikea ja samalla jännittynyt. Loma on ohi ja on aika koota ajatukset kotimaassa odottaviin töihin ja arjen rutiineihin.

Luis tuli tapaamaan meitä casalle ja juttelimme siinä muutaman tunnin. Aika riensi ja puoli viiden aikaan kävelimme yhdessä hotelli Deauvillen eteen taksille. Kiitimme Luisia kaikesta ja kun emme muutakaan keksineet, lykkäsimme hänelle 20 CUCia kouraan ja käskimme hänen viedä vaimosa ulos syömään. Luis vastusteli kovin, mutta emme antaneet periksi ja hän vaikutti kiitolliselta saamastaan rahasta. Halusimme jotenkin korvata hänen apunsa, monet puhelut ja lääkärissä mukana olemisen. Toivoimme kovasti, että pääsisimme palaamaan pian Kuubaan. Luis pyysi meidän laittamaan sähköpostia hänelle heti, kun olemme päässeet Suomeen ja etenkin varmistamaan, että Jupu on terve. Hyppäsimme taksiin ja jouduin pari kertaa nielaisemaan, kun katsoin ulos ikkunasta ja näin Luisin vilkuttavan meille kiivaasti.

Lentokentällä kaikki sujui hyvin. Matkustimme taas ykkösluokassa ja saimme liput Vip-loungeen, jossa nautimme luonnollisesti virvokkeita ja söimme cocktail-paloja, pieniä voileipiä, oliiveja ja pähkinöitä. Kävin tuhlaamassa viimeiset CUCit ja ostin itselleni hajuveden. Kone lähti myöhässä ja epäilimme jatkoyhteydelle ehtimistä. Lento Pariisiin sujui mainiosti. Koska kyseessä oli yölento, nukuimme makeasti lähes koko matkan. Saavuimme myöhässä Pariisiin ja meitä oli vastassa virkailija, joka juoksutti meidät Finnairin koneelle. Juttelimme muiden suomalaisten kanssa ja tapasimme miehen, joka oli ollut kaksi viikkoa ilman matkatavaroita, sillä Air France oli hukannut ne jo menomatkalla jonnekin. Mahtaako mies olla saanut niitä tähän päivään mennessäkään. Ehdimme Finnairin koneeseen ja ovi lyötiin perässämme kiinni. Suuntana Helsinki-Vantaa.

Saavuimme Suomeen puoli viiden aikoihin. Matkatavarat jäivät Pariisiin ja teimme niistä heti ilmoituksen. Jupun veli oli noutamassa meitä. Hyppäsimme autoon, vedimme toppavaatteet niskaan ja auton nokka kohti Tamperetta. Oli pimeää ja maassa oli muutama sentti lunta. Huomenna töihin.

2.1.08 Keskiviikko

Bussi lähti Holguinista kohti Trinidadia illalla 23:30. Ilmastointi oli säädetty täpölle ja matkalla palelsi muutamaan otteeseen. Holguin-Trinidad -väli kestää bussilla seitsemisen tuntia. Nukuin lähestulkoon koko matkan, välillä heräsin, kun bussi pysähteli matkan varrella ja matkustajat vaihtuivat.

Olimme perillä Trinidadissa varhain aamulla ja herätys tapahtui lyömällä musiikki täysille. Olin ihan sekaisin, koska olin nukkunut korvatulpat korvissa. Asemalla haettiin aamun hämärässä rinkkoja bussin uumenista. Casan omistaja ei ollut meitä vastassa ja hermoja kiristi taas vaihteeksi. Ystävällinen aseman työntekijä otti asiamme hoitaakseen ja soitti casan pitäjälle. Juuri silloin eräs mies juoksi kovaa kyytiä asemalle ja huuteli meitä. Yllättäen kyseessä ei ollut se casan pitäjä, jonne varaus oli tehty. Lähdimme seuraamaan miestä, kun hän opasti meidät kotiinsa. Kävelimme halki aamuaurinkoisen ja hiljaisen Trinidadin. Matkalla selvisi, että olimme menossa Idanian emännöimään casaan, Fidel, joka tuli meitä vastaan, oli hänen aviomiehensä. Pääsimme perille ja kävimme takapihalle nauttimaan aamiaista. Mieleeni tuli laittaa viestiä Suomeen ja kaivelin puhelintani repusta. Sitä ei löytynyt! Myös kamera oli hukassa. Eikä sitten muuta kuin soittamaan Elisan asiakaspalveluun, että liittymä kiinni ja äkkiä, ennen kuin joku keksii soitella sillä sukulaisilleen Miamiin. Kerrankin asikaspalveluun pääsi ilman jonottamista ja liittymä saatiin heti suljettua. Kameran menetys harmitti hirveästi. Idania ja Fidel tekivät suuren työn metsästäessään bussia ja soitelleessaan asemille, mutta tavaroita ei yllättäen löytynyt. Edelleen tätä kirjoittaessa kameran häviäminen harmittaa todella paljon. En tiedä, miten ne olivat repustani kadonneet, mutta oletuksena on, että tavarat ovat tippuneet jaloissani olleesta repusta lattialle. Kuubassa löytäjä saa pitää.

Idania ja Fidel hoitivat meille varauksen 4.1. aamulla kohti Havannaa lähtevään bussiin. Trinidadissa on syytä varata liput ajoissa, koska paikassa käy niin paljon turisteja. Illalla Fidel kokkasi meille katkarapuja. Ruoka oli todella maittavaa ja sitä oli runsaasti. Trinidadiin puhaltelivat Kanadan kylmät talviset tuulet ja kittasimme hieman rommia lämmikkeeksi. Muutenkin paikka oli selvästi viileämpää aluetta kuin Oriente, jossa olimme viettäneet reilun viikon kuumassa ja kosteassa ilmassa.

3.1.08 Torstai

Jupu: Päästiin rannalle tänään mittarilla. Aurinkoa piisasi pari tuntia, mutta sitten pilvet valtasivat taivaan ja tuli viileä. Hengattiin kaupungilla ja käytiin museossa, mutta on pahuksen kylmä, joten palattiin casalle (täälläkin on aika kylmä, sauna tekis poikaa).

Museossa oli kaikki opasteet espanjaksi eikä ihan kaikkea ymmärretty. Kaupungilta hankimme vihdoin tuliaisia kotiväelle eli vanhemmille. Eipä Kuubassa juuri ostettavaa ole. Rommia täytyy vielä hankkia, mutta ne on paras ostaa Havannassa lähtöpäivänä. Kirjakaupassa pitää myös vielä poiketa. Näimme kaupungilla samoja naamoja, joita oli la Islan sukellusretkellä. Trinidad on hyvin turistisuuntautunut paikka ja puolestani se olisi oikeastaan saanut jäädä väliin. Mukavaa Trinidadissa oli casan pitäjät. Heillä oli vieraskirja, johon vieraat olivat jättäneet kommenttejaan. Kirjoittelin itsekin siihen pitkät pätkät Fidelin ja Idanian ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. Täytyy myös erikseen mainita, että tässä casassa on ollut reissun paras sänky! Illalla söimme Fidelin paistamaa kalaa, joka oli herkullista. Ruokaa riitti ja sitä oli jos jonkinlaista sorttia. Jälkiruuaksi saimme itsetehtyä jäätelöä, joka oli aika makeaa ja Jupulle teki tiukkaa syödä annos loppuun. Urhoollisesti mies jäi lusikoimaan naama punoittaen makeaa herkkuaan, kun itse siirryin jo iltapuulle. Kohta Jurpon naama jo vilkkuikin oviaukossa ja hänellä oli käsi täynnä jäätelöä, jonka oli kouraissut kiposta ja salakuljetti sitä kätevästi vessan altaaseen huudottavaksi. Minä nauroin huutonaurua sängyssä ja tilanne oli aika hervoton. Jäätelöä oli kuulemma jäänyt vielä kippoon, toivottavasti siihen ei jäänyt sormenjälkiä. Jos jäi, niin ihmettelivät varmaan, että on nuo suomalaiset outoja, kun syövät jäätelön sormin.

29.12.2007 lauantai<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Odottelemme bussiasemalla, kello on kahdeksan aamulla. Pieni torakka vilistelee pitkin lattiaa. Bussimatka Holguiniin kestää viisi tuntia.

Jupu: Perillä Holguinissa. Olemme Villa Libassa. Casa on ok ja kallis. Aika nuiva toi muija. No, ehkäpä tää iloks tästä muuttuu. Baseballista ei nyt tiedetä. Myöskin Tuulin himoitsema delfiiniuinti on epävarma. Selvitetään...

Käytiin kävelemässä läheisellä kukkulalla ja juotiin siellä yhdet cervezat. Jännää huomata, miten uudessa casassa kaipaa aina edelliseen takaisin. Holguin vaikuttaa tosi rauhalliselta paikalta. Ostettiin kadulta täytetyt sämpylät ja refrescot. Sitten bongattiin toinen paikka, jossa mies paahtoi leipiä jollain parilalla. Ostettiin siitäkin bocadillot, mutta ne maistui niin homeelta, että heitettiin ne roskiin.

Villa Libassa hääräävä nainen on omituinen. Se otti meidät tosi kivasti vastaan, mutta kun huomasi, että emme aio maksaa joka asiasta extraa siellä, loppui palveluhalu kuin seinään.

30.12.2007 sunnuntai

Tänään selviteltiin kaikenlaista. Aamulla käytiin Cadecassa ja vaihdettiin loput eurot convertibleiksi. Kurssi oli 1,314 eli parempi kuin aiemmalla vaihtokerralla. Sitten painettiin bussiasemalle ja varattiin 1.1.08 klo 23 lähtevään bussiin paikat. Sitten otettiin Lada-taksi kohti hotelli Pernikiä, kun ajattelimme kysyä sieltä delfiiniuinnista, koska omaa casan pitäjäämme se ei kiinnostanut, ellemme maksaneet hänelle puhelinsoitoista jotain. Onneksi se akka lähti Havannaan uuden vuoden viettoon. Pernikissä eivät delfiiniasioista tienneet, mutta saimme puhelinnumeron, jonne voisimme soittaa. Testasimme myös hevoskiesikuljetusta, mutta ikäloppua hevosta kävi niin sääliksi, että kyyti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Painoimme Etecsaan toimittamaan delfiiniuintiasiaa. Yllättäen oikeanlaisia puhelinkortteja ei ollut saatavilla, mutta henkilökunta antoi meidän soittaa ilmaiseksi lankapuhelimestaan. Homma hoitui ja Cubanacanin edustaja tulee meidän casalle tänään iltapäivällä ja ostamme häneltä voucherin ja hän lupasi hoitaa taksinkin.

Jupu: Otettiin hotelli Pernikiin mittari, jossa latinomies ajoi ja musta mies apukuskin paikalla opasti miten sen ritsan vaihteet toimii ja aukoi päätään koko ajan. Eihän siitä ajosta tullut mitään, kun vaihdelaatikossa oli niin varattua, että ei edes välikaasu auttanut. Musta mies kehui meille kuskista, että "que malo es el" (miten huono hän onkaan) ja me naurettiin takapenkillä katketaksemme. Sitten oli pakko vaihtaa kuskia ja musta lähes kaksimetrinen mies luukutti ladaa niin kuin siinä ei olisi mitään vikaa ollutkaan ja tuuletti toiselle koko ajan, että "mira" (katso). Kun miehet jättivät meidät hotellin pihaan, niin musta mies vielä kehui meille, että kyllä se kaveri oppii. Keskustaan päästyämme käytiin kahvilassa syömässä leivät ja saimme suolakurkkua, joka maistui kerrassaan taivaalliselle.

Kävimme myös pesoravintolassa juomassa kaljat. Ravintolan naisia kiinnosti vaaleat hiukseni ja siniset silmäni ja niitä tultiinkin ihastelemaan muutaman sentin päähän. Keskustelimme kaikenlaista, heitä kiinnosti kuulla Suomesta juttuja ja me kerroimme. Holguin on kyllä aika takapajulan oloinen paikka. Täällä on älyttömät määrät kärpäsiä joka paikassa ja kuvottava haju. Paikalliset kuskaavat sikoja pyörän tarakalla, ne on sidottu kyljelleen kiinni niihin ja kiljuvat. En tiedä, mitä tuostakin pitäisi ajatella.

Klo 22 aikoihin. Tulimme juuri takaisin casalle. Kävimme kaupungilla syömässä. Jonotettiin eka pitsapaikkaan, mutta eihän meitä sinne päästetty, kun meillä oli shortsit ja sandaalit. Morjesta vaan. Centrossa kokeiltiin yhtä ravintolaa ja se osoittautui ihan ok paikaksi. Törmäsimme pariin kanadalaismieheen ja juttelimme heidän kanssaan niitä näitä. Äijät ovat olleet Holguinissa jo useita kuukausia, en vaan ymmärrä miksi. Kehuivat syöneensä rannalla kilpikonnaa (kilpikonnan syöminen on laitonta) ja varmaan harrastivat muitakin epämääräisiä toimintoja.

31.12.2007 uudenvuoden aatto

Aamulla 7:45 lähdettiin kohti Bahia de Naranjoa. Taksikuski oli täsmällinen. Hinta olisi kuulemma 70 CUCia menopaluu. Sanoin, että eiköhän 60 olisi kohtuullisempi ja äijä suostui siihen heti. Takaisin tullessa jaoimme taksin parin ranskalaispojan kanssa ja pääsimme vielä edullisemmin. Kuski oli kova puhumaan ja matka sujui nopeasti. Pikavene lähti rannassa klo 9 kohti meriakvaariota ja jälleen kerran törmäsimme suomalaisiin. He olivat Folken matkalla oleva perhe ja lyöttäydyimme heidän seuraansa. Perillä saatiin tervetuliaismaljat ja opastus, miten delfiinien kanssa uidaan. Minä painoin ekana altaaseen ja delfiini tervehti minua kiljumalla täysiä ja ruiskuttamalla vettä päälleni. Niitä siliteltiin ja lisämaksusta sai tehdä temppuja delfiinien kanssa. Uinti kesti 20 minuuttia. Sitten näimme merileijonashow'n ja delfiinishow'n. Hintaa koko lystille tuli 198 CUCia, joten ei ihan halpaa huvia. Delfiiniuinti on varmasti kaikkea muuta kuin eettistä touhua, mutta akvaarion toiminta antoi ymmärtää, että elukat ovat hyvässä hoidossa.

Illalla syötiin casassa, illallinen maksoi 10 CUCia per hlö, aamupala on 3 CUCia per hlö. Tämä on kallis casa. Tosin illalliseen kuuluu alkukeitto ja sitten on pääruoka vielä erikseen. Ruoka ei kyllä varmastikaan lopu kesken ja se on ollut hyvää.

1.1.2008 uudenvuoden päivä

Tänään lähdemme yöbussilla kohti Trinidadia. Kävimme päivällä mestoilla jätskipaikassa. Käytiin myös Rapidossa, mutta siellä ei ollut mitään ruokaa myytävänä. Ostettiin juustonaksuja ja syötiin niitä puistossa. Hemmetin jalkavaivainen ukko tuli kerjäämään rahaa ja lopulta se pyysi niitä naksuja. Ei annettu. Tuo ukkeli kävi jatkuvasti selvittämässä kaikille jalkavaivojansa. Iltapäivällä söimme pitsat pizzeria Veneciassa. Ihan ok olivat. Päivä käytettiin tehokkaasti syömiseen. Moni kuubankävijä valittaa, että ruoka on pahaa ja sitä ei ole saatavilla. Meille on kyllä ruokaa löytynyt ja hyvin on maittanutkin. Illalla söimme casassa vielä Jorgen tekemiä sandwichejä, jotka oli tosi hyviä. Muutoin notkuimme alkuillasta casalla, kunnes siirryimme bussiasemalle.

Holguinin asema oli karmea paikka. Asemalla nukkui kodittomia ja ne haisivat todella pahalle. Torakoita vilisi lattialla. Vessat olivat kuvottavat. Tunnelma oli todella ankea. Bussi oli hieman myöhässä. Siivojarouva toimi pikkuapulaisenamme, sillä meinasimme mennä väärään bussiin. Hän vinkkasi meitä istumaan alas. Sitten kun oikea bussi tuli, kuului takaamme "psst" ja nainen näytti kädellä, että menkää. Heilutimme kiitokseksi. Holguinia ei jää ikävä.