4.1.2008 Perjantai

Fidel saattoi meidät Trinidadin bussiasemalle aamulla. Olo oli taas haikea, sillä Fidel ja Idania olivat ystävällisimmät casan pitäjät, jotka olimme tavanneet. Halasimme ja vaihdoimme perinteiset poskisuukot. Puoli yhdeksältä bussi starttasi lähti ajamaan kohti Havannaa. Pysähdyimme matkalla kerran tienvarsikuppilassa, jossa haukattiin bocadillot ja juotiin refrescot. Otin juustoleivän, ja siinä oli noin 5 cm paksuudelta juustoa. Kokemus oli... juustoinen.

Saavuimme Havannaan klo 13 aikaan. Nappasimme  taksin ja päräytimme taas Galianolle. Kuten arvasimme, emme tälläkään kertaa päässeet Luisin casaan, vaan meidät kuskattiin tien toiselle puolelle Gerardon mestaan. Gerardo on vähintäänkin mielenkiintoinen persoona, tuntuu olevan hutikassa koko ajan. Illalla täällä oli italialaisia vieraita ja seurue poltti neljän hengen voimin olohuoneessa tupakkaa. Käry oli mahtava. Jupu kävi sitten sanomassa, että josko he voisivat edes avata ikkunaluukut, että savu hälvenisi vähän. Ikkunalaseja kämpässä ei ollut. Gerardo on varmaan joku salametsästäjä, koska täällä huoneessa on pöydällä täytettyjä pieniä matelijoita ja seinällä kilpikonnan päitä. Yök. Illalla söimme kiinalaisessa ravintolassa nimeltä Los Dos Dragones, jonka ruoka ei paljon kiinalaiselta maistunut. Tarjoilijaa kiinnosti, että mistä maasta olemme kotoisin. Jupu valitteli ruokansa maistuvan omituiselta ja mietti, että mahtaakohan tästä vielä kehittyä jotain...

Illalla onnistuimme vielä rikkomaan huoneemme lukon. Avain jumittui paikoilleen. Gerardo lupasi hoitaa asian, mutta epäilen suuresti. Päästäksemme sisään asuntoon, meidän pitää käyttää viittä avainta. Kuubassa lukot ovat iänikuisen vanhoja ja jollain tapaa rikki. Onneksi täällä on jatkuvasti vilskettä joka suuntaan, joten porteista pääsee sisään.

5.1.08 Lauantai

Aamu alkoi mukavasti, kun Jupu kertoi mahansa olevan sekaisin. Söimme aamupalan, jolta Jupu joutui juoksemaan kohti kylpyhuonetta. Tämän on pakko johtua eilisestä kokin erikoisriisistä kiinalaisessa ravintolassa. Minulla on ihan hyvä olo. Kävimme päivällä vallankumousmuseossa, jonka aulalla törmättiin taas suomalaisiin. Vallankumousmuseossa olisi kevyesti mennyt koko päivä, mutta jouduttiin lähtemään pois, kun Jupun vatsaa väänsi. Ajettiin coco-taksilla hotelli Deauvillen eteen. Kysyimme casan pitäjältä neuvoa, josko voisimme hankkia jostain kertakäyttökameran. Hän neuvoi kaupan ja saimme vihdoin kameran. Tässä on 24 kuvaa, joten nyt voimme ikuistaa muutaman otoksen Havannasta. Käppäilimme pitkin Centro Havannaa ja näpsimme kuvia. Haukkasimme Maleconilla venäläiset salaatit, tonnikalasalaatit siis ja palan tonnikalapiirakkaa, joka oli tosi hyvää. Mojitotkin tilattiin, mutta niitäpä ei saanut, koska "ruoho" (minttu) oli loppu. Tilalle tarjottiin kuitenkin heti Tom Collinsia, joka on mojito ilman ruohoa. Kelpasi. Illalla syötiin vielä la Gitana -nimisessä ravintolassa, josta yllättäen ei löytynyt meille kuin kahta kalleinta liharuokaa. Kala- ja katkarapuannoksia löytyi kyllä halvemmassakin luokassa. Otin hummeria. Jupu söi pihvin ja joi tölkin olutta, joka myöhemmin osoittautui hyvin suureksi virheeksi...

Yöllä Jupun vatsakivut yltyivät sietämättömiksi. Miesparka pystyi olemaan vain istualtaan kippurassa asennossa ja valitti surkeasti. Lopulta tämäkään asento ei auttanut vaan mies pyöri olohuoneen lattialla ympyrää naama valkoisena. Casan omistajat eivät olleet kotona. LP:n oppaan lääkäriasemien puhelinnumerot olivat kaikki muuttuneet eikä uusia saatu selville mistään. Paniikki alkoi nousta. Mielessäni kiisivät uhkakuvat siitä, että puolisooni oli tarttunut jokin eksoottinen tauti, jota ei pystyttäisi parantamaan. Pelkäsin, että joudumme menemään sairaalaan ja mies joutuu tiputukseen ja taistelee hengestään elämän ja kuoleman rajalla. Lentomme piti kuitenkin lähteä huomenna illalla, ja mietimme kiivaasti, että pystyykö Jupu matkustamaan. Terveydenhoito ja lääkkeet ovat Kuubassa kuitenkin ylellisyystavaraa ja hoitoon pääseminen oli nyt asia numero yksi. Mutta minne me menisimme, mikä paikka on turvallinen? Ei auttanut muu, kuin soittaa Luisille. Hän ei vastannut puhelimeen. Kello oli noin kaksi yöllä. Pian olohuoneen puhelin kuitenkin pirahti ja uninen Luis soitti ja kysyi, että olemmeko soittaneet hänelle. Luojalle kiitos puhelimen numeronäytöstä, josta Luis katsoi, että Gerardo on soittanut. Selitin Luisille tilanteen Jupun ähkiessä taustalla. Luis neuvoi meille paikan, jonne mennä ja tarjoutui lähtemään mukaamme. Olimme todella kiitollisia. Ladataksi kurvasi Luis kyydissään Galianolle ja lähdimme kohti Cira Garcian sairaalaa. Jupu-parka valitti koko matkan tuskissaan.

Sairaala näytti ihan ok paikalta ja on keskittynyt hoitamaan turisteja. Paikassa puhuttiin hyvää englantia ja siellä kävi myös luottokortit maksuvälineinä. Lääkäri tutki Jupun huolellisesti. Viljelystä nähtiin, että kyseessä ei olleet ainakaan parasiitit. Lääkäri määräsi kipulääkettä ja nesteytystä. Hoitaja ajoi Luisin ja minut ulos hoitohuoneesta ja tuikkasi Jupuun suoraan suoneen ravintoliuosta ja kipulääkettä. Lisäksi saimme apteekista vielä kipulääketabletteja. Kipu loppui ja kuskasimme väsyneen mutta onnellisen ihmeparantumisen kokeneen miehen casalle. Lääkärissä käynti hoitoineen kustansi noin 50 euroa.

6.1.2008 Sunnuntai

Aamu valkeni rauhallisena. Jupun kuume oli laskenut, sitä oli parhaillaan lähemmäs 39 astetta. Vointi oli muutenkin hyvä ja aamupala maistui. Gerardon vaimo sanoi valmistavansa meille lounaaksi kanakeittoa, jotta Jupu tervehtyisi. Reppana oli edelleen ihan uupunut ja nukkuikin koko päivän. Minulle kävi aika pitkäksi ja lähdin käpöttelemään Havannan kaduille. Olo oli vähän orpo, koska minulla ei ollut ollenkaan puhelinta ja jos potilaan olo huonontuisi äkkiä, ei hän saisi minuun yhteyttä. Kaupunki oli hyvin hiljainen. Yksi mies alkoi kuitenkin seurata minua ja aloin tahallani hidastaa vauhtia ja jäin kävelemään yhden pariskunnan vanaveteen. Mies kiilasi jossain vaiheessa rinnalleni ja alkoi solkata espanjaa todenteolla. En ymmärtänyt paljoa miehen puheesta, ja yritin olla noteeraamatta koko kaveria. Kävin syömässä taas palasen tonnikalapiirakkaa ja join yhden mojiton. Sitten olikin jo aika palata casalle vesilasti mukana. Toipilas joi ja nukkui edelleen.

Illalla kävimme syömässä taas la Gitanassa. Otin edelleen hummeria, Jupu söi pitsaa. Paikassa käy paljon paikallisia syömässä. Nähtiin myös pari transua, jotka olivat tällänneet itsensä koreiksi. Kun kävelimme kohti casaa kuulimme vielä viimeisen kerran klo 21 jysähtävät kanuunat ja vaimean koirien haukunnan. Ilta oli lämmin ja erilaiset hajut nousivat ylös kadusta sieraimiimme, kun kävelimme hiljalleen kohti casaa. Portilla meitä odotti tuttu musta möykky, koira, joka nukkui kiepillä kadulla. Tuo musta uros makoili aina ilta-aikaan portin liepeillä. Luisia ei näkynyt tänään. Huomenna lähdemme kohti kotia.

7.1.08 Maanantai - kotiinpaluu

Air Francen kone lähtee kohti Pariisia klo 20:15. On aika lähteä kotiin.

Ilmoittimme Luisille tekstiviestillä, että haluaisimme vielä nähdä hänet ennen kuin lähdemme lentokentälle. Kävimme kirjakaupassa ostamassa laadukkaita poliittisia teoksia ja yksi lasten kirja Jupun veljenpojalle. Ostettiin itsellemme tuliaisrommit ja makeisia vietäväksi työpaikalle. Nautimme viimeiset mojitot kuuman auringon porottaessa niskaamme. Olo on haikea ja samalla jännittynyt. Loma on ohi ja on aika koota ajatukset kotimaassa odottaviin töihin ja arjen rutiineihin.

Luis tuli tapaamaan meitä casalle ja juttelimme siinä muutaman tunnin. Aika riensi ja puoli viiden aikaan kävelimme yhdessä hotelli Deauvillen eteen taksille. Kiitimme Luisia kaikesta ja kun emme muutakaan keksineet, lykkäsimme hänelle 20 CUCia kouraan ja käskimme hänen viedä vaimosa ulos syömään. Luis vastusteli kovin, mutta emme antaneet periksi ja hän vaikutti kiitolliselta saamastaan rahasta. Halusimme jotenkin korvata hänen apunsa, monet puhelut ja lääkärissä mukana olemisen. Toivoimme kovasti, että pääsisimme palaamaan pian Kuubaan. Luis pyysi meidän laittamaan sähköpostia hänelle heti, kun olemme päässeet Suomeen ja etenkin varmistamaan, että Jupu on terve. Hyppäsimme taksiin ja jouduin pari kertaa nielaisemaan, kun katsoin ulos ikkunasta ja näin Luisin vilkuttavan meille kiivaasti.

Lentokentällä kaikki sujui hyvin. Matkustimme taas ykkösluokassa ja saimme liput Vip-loungeen, jossa nautimme luonnollisesti virvokkeita ja söimme cocktail-paloja, pieniä voileipiä, oliiveja ja pähkinöitä. Kävin tuhlaamassa viimeiset CUCit ja ostin itselleni hajuveden. Kone lähti myöhässä ja epäilimme jatkoyhteydelle ehtimistä. Lento Pariisiin sujui mainiosti. Koska kyseessä oli yölento, nukuimme makeasti lähes koko matkan. Saavuimme myöhässä Pariisiin ja meitä oli vastassa virkailija, joka juoksutti meidät Finnairin koneelle. Juttelimme muiden suomalaisten kanssa ja tapasimme miehen, joka oli ollut kaksi viikkoa ilman matkatavaroita, sillä Air France oli hukannut ne jo menomatkalla jonnekin. Mahtaako mies olla saanut niitä tähän päivään mennessäkään. Ehdimme Finnairin koneeseen ja ovi lyötiin perässämme kiinni. Suuntana Helsinki-Vantaa.

Saavuimme Suomeen puoli viiden aikoihin. Matkatavarat jäivät Pariisiin ja teimme niistä heti ilmoituksen. Jupun veli oli noutamassa meitä. Hyppäsimme autoon, vedimme toppavaatteet niskaan ja auton nokka kohti Tamperetta. Oli pimeää ja maassa oli muutama sentti lunta. Huomenna töihin.